Katoavat ja katoamattomat aarteet

Jeesus sanoi: Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi. (Mt. 6:1921)

Kun rovasti Laestadius puhuu kuolemansynneistä, eli turmeltuneen ihmisen luonnollisista taipumuksista, hän mainitsee itsekkyyden, ahneuden ja kunnian olevan kaikista voimakkaimmin vaikuttavia syntejä ja taipumuksia. Varmasti nämä voimat, lisättynä vielä kateuden hengellä, ovat ohjaamassa ihmisiä keräämään ja hamstraamaan kaikenlaista tavaraa ja omaisuutta, enemmän ja enemmän. Niin paljon, että ne täyttävät kaikki tilat ja mikä pahinta, vangitsevat mielet ja sydämet.

Jeesus haluaa pysäyttää tässä juoksussa. ”Älkää etsikö aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat”. Kun Jumala siunaa kristityn elämää, hän voi saada paljon maallistakin hyvyyttä. Silloin tulee muistaa, että kaikki se on Jumalan lahjaa ja lainaa lyhyttä elämää varten. Kun maallinen omaisuus on Jumalan mielen mukaisessa käytössä, se tulee omaksi ja lähimmäisten iloksi ja Jumalan kunniaksi. Myös seurakunnassaan Jeesus istuu vielä uhriarkun äärellä ja siunaa sydämen hiljaisuudessa annetut lahjat.

Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, sanoo Jeesus. Kristus itse on kalleimpana aarteena kristityn sydämessä jo täällä maan päällä. Uskolla me omistamme tämän katoamattoman aarteen. Sen varassa meillä on iankaikkinen elämä. Kiitos rakas Jeesus, että olet minun aarteeni. Sinuun ainoaan minä haluan turvata.

Kristuksen tähden menköön vain
maailma tykkänään,
kun kalleimpana aarteenain
mä pidän ristiään. (Vk. 274:1)

Eero Nieminen