Jumalan rauha

29.10.2020 klo 12:00

Alkuvuodesta julkaistun YK:n raportin mukaan Suomi on jo kolmatta vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa.

Todellisuudessa kysymys on enemmänkin hyvinvointitutkimuksesta, jossa on mitattu mm. bruttokansantuotetta kansalaista kohden, elinajanodotetta, yhteiskunnan tukea, kansalaisvapauksia sekä korruption määrää liike-elämässä. Nämä kaikki ovat ihmisille tärkeitä asioita ja todella suuria kiitoksen aiheita ajallisessa elämässämme. Tämän perusteella tuntuisi luontevalta, että me suomalaiset olisimme erityisen tyytyväistä kansaa. Mutta kertovatko nämä asiat todella kansalaisten onnellisuudesta ja kiitollisuudesta? Todellisuudessa ihminen voi olla onnellinen tai onneton olosuhteista riippumatta.

Jeesus lausui hyvästijättöpuheessaan: Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö (Joh. 14:27). Onnellinen kaikkein syvimmässä merkityksessä on sellainen ihminen, joka on saanut tuntea Jeesuksen antamaa rauhaa siitä, että koko hänen syntitaakkansa on otettu pois. Se annetaan Jumalan suuresta rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen sovitustyön tähden. Jumalan armosta uskovan ihmisen ei tarvitse vaipua epätoivoon. Kristillisen oppimme mukaan hän on yhtä aikaa syntinen ja pyhä. Raadollisuudestaan huolimatta tällainen ihminen voi heikkonakin hetkenä kiittää uskon alkajaa ja täyttäjää, Jeesusta Kristusta. Taivaan tiellä armo kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa (Tit. 2:12).

Jeesus itse kiitti Isäänsä siitä, että hän on kätkenyt sovituksen suuren salaisuuden viisailta ja oppineilta, mutta on ilmoittanut sen lapsenmielisille. Jeesus on tullut tänne maailmaan niitä varten, jotka kaipaavat hänen valmistamaansa armahdusta ja anteeksiantoa. Näitä Jeesus rohkaisee ja sanoo: Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon (Matt.11:28). Ole kiitetty Herramme Jeesus!

Sakari Siltala