Jeesus parantajamme

Sain olla vuosikymmeniä sitten mukana tapahtumassa, joka on jäänyt syvälle mieleeni ja sydämeeni. Kyse on uskovaisen perheen pojasta, joka sai armon aivan elämänsä viimeisinä hetkinä. Vanhempiensa eläessä hän toi heitä ja sisaruksiaan seuroihin ja jäi itsekin penkkiin kuuntelemaan Jumalan sanaa. Varmaankin joku sanan siemen niistä hetkistä jäi hiljalleen itämään hänen sisimpäänsä. Hän eli luonnollista elämää tarkasti ja nuhteettomasti. Hän oli yhteiskunnallisessa vanhurskaudessaan esikuvana muillekin, turvautuen siihen itsekin. 

Vuodet kuluivat, tapasimme silloin tällöin. Sitten saimme kuulla, että hän oli sairastunut vakavasti. Ajattelin, että häntä täytyy mennä katsomaan. Juuri sillä hetkellä hänen vaimonsa soitti kertoen, että hänen miehensä pyytää tulemaan sairaalaan hänen luokseen. Mennessäni sairaalahuoneeseen, jossa hän makasi vuoteellaan, tuo mies nousi istumaan, levitti kätensä ja kysyi: ”Kuuluuko näin suurelle syntiselle Jumalan armo?”

Hän sai kuulla ja ottaa uskolla vastaan evankeliumin, jossa hän sai kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Hetken kuluttua hän sanoi: ”Tuntuu kuin olisin parantunut myös ruumiin kivuista.” 

Hän kertoi myös uskoneensa, että hyvällä ja tarkalla elämällä ja vaelluksella saavuttaa ikuisen elämän. Jumalan sallima koettelemus avasi kuitenkin hänen sydämelleen sen totuuden, että autuus annetaan armosta eikä ansiosta. Vielä hän sanoi, ettei eläisi enää montaakaan päivää. Tapasimme toisemme torstaina ja hän kuoli lauantaina. Ennen kuin hyvästelimme hän pyysi, että puhuisin hänen hautajaisissaan. Hän itse antoi aiheen, josta tulisi puhua (Matt. 20) sanoen: ”Minut kutsuttiin yhdennellätoista hetkellä, mutta minä saan täyden palkan. Kerro tämä kaikille niille, jotka ovat tulleet minua saattamaan.” Näin tämä uskonveli sai siirtyä Jeesuksen parantamana ikuiseen elämään.

Heikki Purtanen