Uutiset

Elämän leipä

Neljännen paastonajan sunnuntain raamatuntekstit puhuvat leivästä. Monelle tulee mieleen kertomus Galileasta. On paljon kanssa koolla ja ruoka loppuu. Silloin Simon Pietarin veli tulee sanomaan…

Herran palvelijatar

Luukkaan evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan, kuinka enkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja ilmoitti, että hän synnyttää Jeesuksen, Jumalan Pojan. Tämä kertomus saa pohtimaan: Miksi juuri Maria…

Rukous ja usko

Rukous ja usko kulkevat joka päivä mukanamme kristityn elämässä. Rukouksessa saamme kertoa kaikki huolemme Jumalalle. Sen todellisena aiheena on usko, jolla voimme ottaa vastaan Jumalan tarjoaman…

Lue edellinen Armon Sana -lehti

Jeesus, kiusausten voittaja

Jeesukseen uskova joutuu väistämättä kokemaan erilaisia kiusauksia eli asioita, jotka houkuttelevat toimimaan vastoin Jumalan tahtoa. Vanhastaan on todettu, että meitä kiusaavat paholainen ja maailma…

Jumalan rakkauden uhritie

Olemme paastonajan kynnyksellä. Ensi sunnuntai on laskiaissunnuntai. Päivän evankeliumi johdattaa meidät Jeesuksen matkaan, joka kulkee jo kohti Jeesuksen toiminnan päätepistettä; Jerusalemia ja…

Jumalan sanan kylvö

Minä olen istuttanut, Apollo on kastanut mutta Jumala on kasvun antanut. Niin ei se mitään ole, joka istuttaa, eikä se, joka kastaa, vaan Jumala, joka kasvun antaa. (1.Kor.3:6-7) Jumalan sanaa on…

Ansaitsematon armo

Kuten tiedämme, ensimmäiset ihmiset rikkoivat Jumalaa vastaan ja siksi joutuivat lähtemään paratiisista. Jumala sääti 10 käskyä ihmiselle. Lupaus oli, että joka ne täyttää, on tehnyt sovinnon Jumalan…

Kahdenlainen kylvö

Jumalan armoa ja rauhaa kaikille. Matteuksen 13. luvussa Jeesus kertoo vertauksen kahdenlaisen siemenen kylvöstä ja myös itse sen selittää. Hän, Jeesus itse kylvää hyvän siemenen mutta yöllä tuli…

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään, jonka pääsyn Hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun,…

Jeesus herättää uskon – ihmeet ja ristin salaisuus

Jeesus teki kolmen vuoden julkisen toimintansa aikana paljon ihmeitä. Ihmeet vetivät hänen ympärilleen suuria kansanjoukkoja. Tuhannet ihmiset kokoontuivat kuuntelemaan Jeesusta ja näkivät, kuinka hän…

Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Toisen loppiaisen jälkeisen sunnuntain aihe on: Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Evankeliumiteksti kertoo Hänen ensimmäisestä ihmeteostaan, Hän muuttaa veden viiniksi Galilean Kaanassa…

Kasteen lahja

Kristus itse on asettanut meille kaksi lahjaa, kasteen ja ehtoollisen. Näissä Sana on läsnä veden, leivän ja viinin kautta. Kasteessa vesi pesee meidät puhtaaksi synnistä ja liittää meidät Jumalan…

Herran huoneessa

Ihmiset eri maissa, kaikissa säädyissä ja kaikilla kielillä, ovat saaneet viettää ilon juhlaa. Kristityt ympäri maailman ovat pysähtyneet ison asian ja pienen lapsen äärelle. Oliko Jeesus teillä…

Pyhä perhe

”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa”. Näillä sanoilla enkeli ilmoitti jouluyönä paimenille suuren ilosanoman, joka on tarkoitettu myös meidän…

Herran syntymä on lähellä

Teksti Matt.1:18–24 Jeesuksen syntymäjuhla on maailmanhistorian suurin tapahtuma, kun Jumalan lupaukset täyttyvät ja hänen rakas Poikansa laskeutuu ihmiseksi kylmään tallin seimeen. Vain muutamia…

Tehkää tie kuninkaalle

Mutta kun Johannes vankilassa ollessaan kuuli Kristuksen teot, lähetti hän opetuslapsiansa sanomaan hänelle: “Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?” Niin Jeesus vastasi ja sanoi…

Kuninkaasi tulee kunniassa

“Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa” (Matt. 21:9) Näillä sanoilla saamme toisiamme tervehtiä uuden kirkkovuoden alkaessa. Tuo sanoma on…

Uusi Kirkkovuosi alkaa

Olemme aloittamassa uutta kirkkovuotta. Edessä on siis eräänlainen uuden vuoden juhla, mutta sillä erotuksella varsinaisen kalenterivuoden vaihtumiseen, että nyt viikonloppuna emme seuraa taivaalla…

Kristus Kaikkeuden Herra

Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai muistuttaa Kristuksen kuninkuudesta ja viimeisestä tuomiosta. Raamatun tekstit kuvaavat sitä päivää, jolloin Kristus palaa taivaallisessa loistossaan. Matteuksen…